perjantai 23. tammikuuta 2015

Hämyä ja vaihtokauppoja



Nyt ei murruta!
Asiat alkaa paniikin ja kriiseilyn jälkeen selviämään paremmin kun olisin voinut vielä ihan kuun alusta kuvitellakaan. Väliaikaisasunto on ehkä saattanut löytyä. Ensi viikolla oisi tarkoitus käydä katomassa asuntoa. Samaan aikaan olen viisastunut nykyisen vuokraisännän puolesta siitä, mitkä ovat hänen suunnitelmansa sitten tämän asunnon remontin jälkeen. Hyvältä tältäkin suunnalta vaikuttaa. Ei tuskanhiki valu mistään (tällä haavaa), vaan innokkaasti päätinkin lykäistä tätä blogeiluani kunnolla alkuun.  Ideoita ja ajatuksia on niin paljon ja sormet syyhyäisi jo iskeä paljon merkintöjä esille, mutta tämä hämynen kämppä ei ole kovin valoisa tähän aikaan vuodesta. Parempia kuvia siis odotellessa.

Mitä pidätte muuten lampusta? Äitimuorini kirpparilöytö, kokonaista 3e taisi tämä lasinen lamppu maksaa. Jahka saan aikaiseksi, otan paremman kuvan valoitta ja luonnonvalossa. Kupu on lasia ja sopii makuuhuoneeseeni hyvin. Vanhempien asunnossa huone, mihin tämän piti tulla oli aivan liian matala tälle lampulle. Syynkin siihen näette sitten myöhemmin.


Opetustauluissa on aina ollut sitä jotain. Muutama erilainen taulu minulla jo onkin, mutta tänään sain ensimmäisen näistä kuuluisista ja himotuista kasvitauluista. Musta pohja ja Ebba Masalin. Siinä ne tärkeimmät lienee, vaikka käsittääkseni, näitä kasvitauluja on moni muukin aikansa kasvitaitelija maalaillut. Kuulin meinaan radiosta tänään kun jossain päin Suomea on opetustaulunäyttely. Hieman kismittää kun en kuullut työkoneiden pauhun yli jotta missä. 


Myönnettävä on, että tykkään näistä yksityiskohdista kovasti.



Etsiskellessäni näitä tauluja milloin mistäkin on tullut vastaan se pikkiriikkinen köyhän naisen dilemma, nimittäin nämä taulut (oli kunto sitten oikeasti ihan jäätävä tai edes tyydyttävä) ovat melkolailla kalliita. Tai no, onko ihmekään. Nykyään näitä tuntuu olevan kaikkialla - ihan hyvä vain, koska minusta nämä on kauniita. Itse omistin ensimmäisen koulutauluni (Saksanhirvi) jo ala-asteiässä ja edelleenkin se on tallella - vaikkakin säilöttynä vanhempieni tilalla (tuskin sitä kotiini enää edes saan kun saatoin vahingossa paljastaa vanhemmilleni että millaisissa hintataulukoissa heidän eläin- ja kasvitaulunsa liikkuu). 
Tämän taulun kumminkin sain vaihtokaupassa. Äitimuorillani oli näitä kaksin kappalein, ja vaikka karhunsammaleet olivatkin tauluina toinen toistensa peilikuvia niin hän päätti luopua toisesta. Minä sain tämän, ja hän sai vietäväkseen vanhan kastilokerikon ja kasvikirjan.



Kastilokerikosta oli helppo luopua, kun minulla sattui käymään oikein tuuri tuossa taannoin. Postista raahasin (kyllä, kävelin noin kilometrin verran raahaten mukanani reilun 10kg pakettia jota pystyi kantamaan vain kahdella sormella tuommoisesta pienestä kahvasta) kolmen lokerikon paketin kotiin. Hulluus ja ahneusiski kun onnistuin saamaan postikuluineen kolme kyseistä, isoa lokerikkoa mielestäni suht hyvään hintaan. Pyydystäessäni näitä olen huomannut, että antiikkiliikkeetkin saattavat iskeä näihin ihan kolminumeroisia lukuja. Huh!



Pienet, kivat ja söpöt muistot kirjainten paikoistakin oli vielä jäljellä jokaisessa lokerossa. Ajan patinaa ja jokainen lokerikko ihan omansa näkönen. Tarkoitus olisi kehittää näistä, tai ainakin toisesta pöydän päällinen. Tuttavan isä on lasin leikkaaja (terraarioiden ja akvaarioiden tekijä), niin lasinen pöytälevy on taattu...mutta loppuideointi onkin sitten...täysin olematon. Sisällön olen jo päättänyt, mutta siihen se sitten jääkin. Idea ja lopputulos on valmiina, keskivaihe on vaan vähän..vaiheessa. Haha. Luulenpa tosin, että tämä projekti pakataan nyt huolellisesti jäihin, koska remontti.


Tänään oli myös se päivä kun kokeilin ensimmäistä kertaa tuota meidän uunia ja sen soveltuvuutta leipomiseen. Laatikoita ja lihoja olen uunilla jo kokkaillut, mutta leiponut en ole vielä yhtään. Nytkin pakon sanelemana...tai pakon ja pakon, täysin vapaaehtoistahan tämä on. Viikonloppua olisi tarkoitus pamauttaa viettämään kakkupohjan kanssa Poriin. Tulevan kummitytön ristiäisiä ja bestikseni synttäreitä samaan aikaan viettämään pitäisi lähteä. Sainpahan ainakin kakkuhaasteen kun pitäisi yhdistää pienen tytön ristäiset ja hänen isoveljensä seitsenvuotis synttärit samaan kakkuun. Eikä asiaa auta sekään, että mietin miten tämä pohja onnistuu (on siis paraikaa uunissa). Gluteeniton pohja näyttää ainakin toistaiseksi ihan hyvältä. Kohoa kohoa!


Näissä tunnelmissa toivotan oikein hyvää viikonloppua kaikille! Koetin kuvata luontokirjaa ja perhoskirjaa FB:n kirpputorille myyntiin ja Aino-neiti pamautti haukottelemaan kuvaan :D. Haha!

7 kommenttia:

  1. Ensinäkin kiitos paljon kommentistasi blogissani, tulipa siitä hyvä mieli! Koulutaulut ja varsinkin nuo mustat ovat hienoja, ja itse jopa olen löytänyt niitä erittäin halvalla (maalaiskirppareiden hyvä puoli),hirveä ja dinosauruksia olen etsinyt, muttei ole tullut vielä vastaan. Tulen tänne takaisin kunhan vääntäydyn tietokoneelle, sillä vanha roina kiinnostaa aina :) mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Meilläkin asuu Aino, tosin sellainen eppuluokkalainen :)

      Poista
    2. Oi vitsit!
      Komenttien ilmaantuminen tähän blogiin oli aivan uskomattoman kiva yllätys! Kiitos itsellesikin siis mielen virkistämisestä :). Vanhat koulutaulut on kyllä kivoja, ja tämä tosiaan on ensimmäinen kasvitauluni. Ihmisten anatomiasta kertovia tauluja on useampia, samoin kuin eläintauluja. Pitäisi vielä kehitellä jokin järkevä säilytysmenetelmä näille.

      Ja Aino on kyllä kaunis nimi. Oma kummityttönikin sai Ainon toiseksi nimekseen.

      Poista
  2. Eikä toi hyllykkö on aivan upea, saatan kuolla kateuteen täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin hyllykköstä. Näitä oli kolme, ja kahdesta luovuin tilan puutteen vuoksi. Nyt tämä hyllykkö on jo saanut projektia eteenpäin ja on valmiina olohuoneen sohvapöytänä.
      Pitääpä kuvailla se ja tehdä projektista aivan oma lukunsa.

      Poista
    2. Ja mä missasin ne.. eiiii *itkee taivaalle*

      Poista
    3. Kirppareilla simmut auki vaan :D. Voin kans kattella jos tulee edullisia vastaan

      Poista