perjantai 28. elokuuta 2015

Avaimia hakemassa


Kerran oli maanantai 03.08.2015, jolloin Neiti Kumma istuutui junaan ja läksi maaseudulta (majailtuaan kaksi viikkoa vanhempiensa sohvalla) kohti Turkua. Uuden kodin omistajien kanssa olin sopinut treffit kolmeksi asunnolle, joten siinä ensin oli aamutuimaan hyvää aikaa käydä tarkistelemassa vielä vanhan kodin kunto (tuolloin kaaos oli vielä käynnissä, sillä muutto tapahtui myöhemmin). 



Junassa on hyvä huomata, että eläessään eläiten keskellä - voi olla varma siitä, että vaikka rullailisit tarranauhalla kuinka eläinten karvat irti itsestäsi - on niitä takuulla vielä laumoittain mustalla kankaalla tallella. 



Avaimet saatuani, kävin muutaman kassin hakemassa uuteen kotiin, jolloin vasta tuntui inhimilliseltä ja todelliselta. Asunto tosiaan vaihtui. Koti oli yks kantaan vaihtunut 71neliön, vasta remontoiduksi kolmioksi. 

Olohuone
Olohuoneessa on pieni syvänne, joka aikaisemmin on ollut asunnon neljäs virallinen huone.
Lasitettu parveke - uusi tuttavuus
Pieni kolo ja paljon säilytystilaa käsityötarvikkeille
Olohuoneessa kun käännähtää ympäri, näkyy eteinen, ja Neiti M:n kontit
Huoneista on yllättävän hankala saada kuvaa, mutta tässä Neiti M:n tuleva huone
Äärimmäisen kummallinen tuttavuus tämä WC. Pitkä, kapea, käytävä. Weird. 
Ja suihkussa on hitonmoinen ikkuna!
Suihkusta voi suorittaa naapuritarkkailua ja laskea junia. Tsiis.
Keittiö on avoin ja valoisa. 
Ensimmäinen kotiateria :)

2 kommenttia:

  1. Toi kämppä on aivan ihana, lattiat on niin upeat, että muistaa taas miksi vihasinkaan omia lattiassa olevia muovimattoja.. parf.. mut jooh, niin upeaa, toi on vaan ah! Vaikka vanhoista kaapeista ja tapetista tykkäsin kyllä siinä sun edellisessäkin. Kyllä näitten lukeminen auttaa ymmärtämään nii paljo paremmin ku sanoit että on muuttoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juurikin tänään mietein - että muutamaa kuukautta yli vuosi sitten se muuttohelvetti loppui. Ja ollaan asututtu tähän kotiin mikä on ylittänyt kaikki odotukset ja toiveet. Toivottavasti saadaan asua tässä vielä pitkään

      Poista