lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kalloja, kissoja & kirppareita


Kolmen K:n otsikko.

Hauska sattuma, mutta tuohon kyllä sisältyy kaikki viimeaikaiset tapahtumat meikäläisen elämässä. Viimeaikoina töissä on pitänyt sen verran kiirettä ja työpäivät venyneet heittämällä yli kymmentuntisiksi - on minkäänlainen tekeminen jäänyt kyllä ihan minimiin kotona. Nyt kumminkin kun kesälomat koittaa, rauhoittuu tuo elämä meillä töissäkin. Ja näin ollen on pikkuhiljaa ilmaantunut aikaa! Hassu juttu.

Seinällä saksanhirven, sekä kahden metsäkauriin trofeet
Turkuun ei muuten kuin tuulen muodossa tuo viimeaikainen myrsky ehättänyt, ja säätilan mennessä tuulelta hieman vilpoiseksi jälleen on meidän kissat löytäneet lämpöpaikkansa. Sopuisasti kaksikko nukkuu ja lämmittelee tuon 340 litraisen kala-altaan lampun päällä.



Vaikka Tilda ja Viivi ovatkin olleet yhdessä elämästään noin 8vuotta eivät nämä kaksi kumminkaan mitään ylempiä ystäviä ole. Tämä on se lähimmäismatka mitä voivat välissään pitää kun nukkua pitäisi ja lämmin paikka jakaa :D.

Kala-allaskin on muuten siivoamista taas odottamassa. Tai ei mitään suurempaa siivoa, tuo vihreä köynnöskasvi vaan tuntuu villiintyvän tässä purkissa niin että lähes puolet altaasta jo täyttyy tällä. Hmh,


En osannut selkeästikään päättää mitä kuvia valitsisin käyttöön tähän julkaisuun, joten...vielä yksi! Minusta tässä näkyy jo hyvin rakentuva akvaariokokonaisuus mitä koetan pikkuhiljaa pystyttää. Elikkäs, ihan käyttökuntoinen ja toimiva, 2,3metrin höyläpenkki päätyi jo edellisessä kodissani akvaariopöydäksi. Ja nyt, tässä neiti M:n kanssa jakamassani kodissa teetätin penkin päälle niin ison altaan kuin vain uskalsin. 
Tarkoituksenani olisi tähän ympärille koota talon kasvit, makuuhuoneen lisäksi. Altaan edessä nököttää hirven leukaluu. Omistin tuossa keväällä vielä kokonaisen hirven kallon, mutta myin tämän yhdelle kaverilleni. Oli sillä kallolla niin paljon kokoa ja painoa, etten uskaltanut sitä näihin seiniin minnekään kiinni raapaista. Jättiläismäinen leukaluu riittää minulle. 


Altaan päällä lepäilee myös uusin ostokseni. Ahman kanssa olen muutamat kivat ja onnistuneet tässä tämän vuoden puolella tehnyt. Hänen kauttaan on vitriinikaappini saaneet uskomattomia esineitä täytteekseen, mutta näistä kerron myöhemmin jahka viimein saan hankittua tarvittavat materiaalit vitriinien ehostamiseen. Mutta takaisin tähän löytöön. Elikkäs, Ahma (kutsutaan häntä nyt tässä blogissa Ahmaksi) päätyi tälläisen luonnon puhdistaman poron kallon äärelle. 


Muutaman päivän ostotarjousta pyörittelin ja kuvittelin joutuvani suurempaankin hintahulinaan tämän vuoksi, mutta ilmeisesti nuo peurat ja kauriit pienempien sarviensa vuoksi ovat nyt sitä sisustuksissa nähtävää "kuuminta hottia", jolloin eihän tästä kukaan muu kiinnostunut sitten ollutkaan kuin minä. Joku päivä tämän ajattelin nostaa seinälle...jolloin olisi jo kolmas seinä täyttymässä kalloista. Hupsista! Tietenkin kun olemassa olevilla seinillä on jo kolmen sarvekkaan kokonaisuus - tarvitsee sitten "taas" koettaa hankkia jostain lisää kalloja seinää varten. Hehheh.


Ja mitä niihin kirppiksiin tulee niin...voi taivas mä sanon :D.

En siis aikoihin ole käynyt kirppiksillä. Ja nyt sitten kahden päivän sisään olen mahduttanut kirppiksen kumpaankin päivään. Tässä löydökset. 
Kovasti koetin kokeilla jonkin hienon sommitelman rakentamista näistä, mutten oikein saanut onnistumaan kokonaisuus kuvaa mielestäni. 

Mukana on myös kaksi tori.fi löytöä, jotka olivat kyllä aivan uskomattomia löytöjä mielestäni!

"Herkku - ja tupakkakauppa" kyltti kuuluu kenties historialtaan Turun kauppahallin myyntikyltiksi.  Myyjä osasi kertoa, että heidän asunnossaan ennen asunut rouva oli 70-luvulla jonkun isomman, nimekkään, kauppahallin kauppiaan äiti. Ja tämä kyltti löytynyt vasta myöhemmin uusien omistajien siivotessa vinttivarastoja. Tori.fi:n kautta löysin tämän kyltin ilmoituksen, ja pakkohan sen perään oli heti tiedustella. Hulvaton taisi olla näky kun meikäläinen kipitti pisin Turkua itseäni pidemmän kyltin kanssa :D. 

Haaveena olisi saada tämä keittön oven yläpuolelle jos se vain mahtuu. Mikäli ei mahdu, niin suunnitelmia pitää hieman jatkaa.


Kirppareilta mukaani jäi myös nämä kaksi muovikupolista vuosikelloa. Toinen maksoi 4e ja toinen 10e. Olen asettanut tuon 10e sellaiseksi kipukynnykseksi, minkä ylitse en välttämättä näistä muovisista kupolikelloista maksele. Varsinkin kun tuhottavaksi nämä hankein. Vielä kun vain saan sen oikean askartelu vaihteen päälle :).

Simpukkapallo on sitten taas FB:n paikallisen annetaan ryhmän löytö. Simpukoilla täytetty lasipallo on kanssa duunausta varten hankittu. Eikä kukaan moisesta aarteesta ollut jonotteluihin asti kiinnostunut, joten askartelujonon aarteeksi vain. Kaikkiin näihin olisi siis tarkoitukseni jossain kohtaa tuolta aarteistani saada eläinten kalloja esille. 


Täytetty tilhi on myös tori.fi:n löytöjä. Myyjän mukaan (ja itsekin arvelen) että kansakoulun opetuslintuna on ollut. Näitä pieniä harvinaisuuksia on hyvin harvassa noilla myyntimarkkinoilla.

Lasipullo taasen oli mielestäni kivan näköinen löytö. Käyttöä en sille vielä ole keksinyt.


Tilhi 9.12.1977.


Emalinen, pahasti ruosterypyllä oleva potta oli myös kiva löytö, varsinkin kun löytyi -50% pöydästä ja maksoin näin ollen 2,50e. Myyntilapun idean mukaan aion iskeä tämän parvekkeelle ja kahtoa minkä kasvin siihen tuolta villiintyneestä kasvihuoneestani saisin.

Elämäni ensimmäisen maljakonkin ostin! Wuhu! Tähän asti olen pitänyt kukkia mehukannussa tai isossa kaakaomukissa. Tämä 1euron aarre kyllä nyt vähän korjaa tätä puutetta mikä on huomaamattani ollut riesanani jo vuosia.

Punainen retrovaaka maksoi 3e. Minulla on jo sellainen uusiotuotantona tehty retrohko vaaka, mutta nyt kun löytyi ihan oikea retro, niin...hieman harkitsen alkavani keräämään keittiöön punaisia vaakoja. En tiedä miksi, mutta eikö kaksi punaista vaakaa ole jo melkein kuin keräilis? ;D


Pahvia tai vaneria oleva matkalaukku oli hieno ja hämmentävä samaan aikaan. Kanteen laukussa on kirjoitettuna tälläinen lappu. Lailan + mitä? Piian?


Ja se aukeaa näin? Sivulta. En ole ennen moiseen törmännyt. Hauska on.


Matkalaukun pohjalle oli unohtunut Turun sanomien lehden sivu joka näytti olleen vuodelta 1963. Mitähän tästäkin voisi askarrella että jäisi muistoksi? Toistaiseksi pidän paikallaan laukussa tämän pohjasuojan.

Kesäisiä kuulumisia teille lukijani! Minäpä täällä riehaannun takaisin palanneen sisustus- ja siivousintoni kanssa. Huomenna aion viidakkoveitseni kanssa saada parvekkeen kasvitarhan jälleen ojennukseen ja siihen palailen huomenna postauksen merkeissä. 

Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti