maanantai 18. heinäkuuta 2016

Turku-Uusikaupunki-museojunat

Kuva napattu tapahtuman kannesta
 "Perinteiset Uudenkaupungin-museojunat tulevat jo seitsemättä kertaa! Tänä kesänä pari viikkoa aiemmin kuin yleensä, jo keskellä heinäkuuta. Näe ja koe keskikesän Vakka-Suomen maisemat aivan erilaisesta näkökulmasta sekä kodikas Uusikaupunki hellepäivänäkin virkistävän meren äärellä!

Tuttuun tapaan perjantaina ja lauantaina ajetaan Turusta aamu- ja iltapäivävuorot ja sunnuntaina aamuvuoro. Junaan voi nousta myös väliasemilta tai matkustaa Uudestakaupungista Turun suuntaan. Aamuvuoro lähtee Turun päärautatieasemalta klo 8.55 ja iltapäivävuoro klo 15.55.

Tänäkin vuonna junat vetää Dr13-museodieselveturi ja vaunustona ovat 1950-luvun puukoriset matkustajavaunut – täydennettynä ensimmäistä kertaa ravintolavaunulla, 70-luvun teräskorisella matkustajavaunulla sekä pienen tauon jälkeen 20-luvun konduktöörivaunulla!"



Kesäiset terveiset Turusta!
Pitkien ja piinaavien työpäivien lomassa osuu kohdalle tälläisiä viikonloppuja jolloin arkeen mahtuu pilkahdus sympaattista historiikkia.




Lauantaina kello 15:55 parin kaverin kanssa hyppäsimme tosiaan museojunaan ja matkustimme Uuteenkaupunkiin 1,5tunnin mittaiselle, lyhykäiselle visiitille. 





Harmikseni en ottanut mukaan kameraa, jolla olisi voinut junaa enemmän kuvailla, mutta mikäli jollakulla ikinä on mahdollista liikkuvaan museojunaan hypätä kyytiin niin tehkää se ehdottomasti. Oli suloisen kiva junamatka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti