Lähdön muistot

Jotenkin kummasti tuntuu, että tämä blogi ei tosiaankaan etene yhtään mihinkään suuntaan - ikinä. Koskaan. Toisaaltaan en haluaisi jatkaakaan, koska "suuret suunnitelmat" kaatuivat sen sileän tien kun uusi muutto osui kohdalle. Kuitenkin aloitin tämän blogin sen takia, kun olin astumassa uusiin kuvioihin kauan kotinani toimineesta yksiöstä. Halusin muistot ylös vanhasta kodista, vaikka ei enää kuvia yksiöistäni juuri ollutkaan. Lähtökuvat vain. Toisaaltaan, niitä kun vilkaisin tätä julkaisua kirjotellessani niin muistin montakin hyvää asiaa ja muistoa monta vuotta kotinani toimineesta yksiöstäni. Ja no, lyhyesti - tämä toimikoon itselleni näin alkuun jonkun sortin päiväkirjana tästä asuntobingosta. 

Suunnitelmahan oli tosiaan, että tämä putkiremontilta suojattu asunto olisi siivottu, puunattu ja saatu viimeinkin asuttavaan kuntoon, mutta kuinkas kävi. Muutto. 

Pikkuhiljaa koti pakkaantui taasen kasaan, kaikkien puolelta.

Makuuhuone kasaantui pikkuhiljan ja tyhjeni.

Korttiseinän purku  vaati pikkuisen tovin, mutta Neiti M kiipesi katon rajaan ja rapsutteli kortteja irti seinästään. Huomasimme samalla, kun tätä projektia kesti, että asunnon omistaja oli ammattitaidolla maalannut tuon huoneen todella huonella maalilla. Maali näet oli suojamuovin alla alkanut kuplimaan irti? Whoah! Enpä sellaistkaan ennen ollut nähnyt.

Vasta pesty ja puunattu entinen makuuhuoneeni. 

Koti tyhjenee. Sohvaa en uuteen kotiin enää viitsinyt raahata, vaan tämä vanhus lähti lahjoituksena eteenpäin. Mielestäni lahjoituksen kohteeksikin osui mitä tarvitsevin perhe. Nimittäin nuoret vanhemmat, joilla oli tietääkseni kolmesta lapsesta ainakin kaksi erityislapsia. Joten, ilo oli antaa sohva eteenpäin. 

Ja näillä muistoilla eteenpäin. Tiuh!