Syksy on saapunut Turkuun, ja melko varmasti ympäri Suomea. Syksy, joka vuodenajoista on yksi lemppareistani, toi tullessaan pitkän sairasteluajanjakson. Enkä näin ollen ole juuri saanut mitään etenemään muuttoa silmällä pitäen. Sen verran kuitenkin olen päässyt elämässäni eteenpäin ja yhden sisustusesineen siihen kuntoon, että voisin metsästää tälle paikan makuuhuoneestani.
Mallinukke löytyi aikanaan facebookin kirpputorilta |
Makuuhuoneestani nimittäin paikkansa tulee löytämään ainakin tämä muotoilijan mallinukke. En muista missä aikoinani näin rautajalalla seisovan mallinuken pellava päällyksellä. Tälläistä olen kuitenkin kauan halunnut, ja löytyihän se ihan tuurin ja sattuman sanalemana!
Linnunkallokoru, toimiva kelloriipus, sekä iso helmikoru ostettu Indiskasta. |
Käyttökorut, joille en ole vielä löytänyt paikkaa, sopivat mielestäni jollain romanttisella tavalla tunnelmaan.
Naamarit Turun Kaupungin Teatterin kirpputorilta |
Nukke sai harteilleen Turun Kaupungin Teatterin remonttia ennaltavalta kirpputorilta ostamani naamarin, sekä lintumaisen päähineen. Kirpputori osui keskelle viikkoa, ja satuin olemaan järkyttävän flunssan vuoksi sairalomalla. Yllytyshulluna, ja varsinkin uteliaana ihmisenä tietenkin menin tapahtumassa käymään. Onni oli, että olin hieman etuajassa, sillä jonotus- ja ihmisten ahdasmielinen ruuhkailu täytti nopeasti koko teatterin ala-aulan. Ihmisluonne on oikeastaan aivan uskomattoman ahne...varsinkin seurasi yhden jos toisenin juoksua pisin teatterin käytäviä saadakseen parhaat palat päältä. Satuin sattumalta valitsemaan ensimmäiseksi pöydäksi tämän maski pöydän ja ostin itselleni tämän barokkityylisen naamarin ja äidilleni jouluhenkisen maahisnaamarin.
Koruja lukuunottamatta kaikki kierrätettyjä aarteita. |
Lintumaisesta päähineest pieni kuva. Pidin tästä kuvasta niin paljon, etten raaskinut jättää tätä käyttämättä.
Lihaksisto- ja luustokartta akateemisesta kirjakaupasta. Lahjapaperi ~5e |
Sain myös viimein ostettua ikeasta isohkot kehykset julisteilleni...tai julisteille ja julisteille. Tiesittekö, että suomalaisesta ja akateemisesta kirjakaupasta saa uskomattomia lahjapapereiksi luokiteltuja papereita? Minä en tiennyt.
Harvoin sitä tulee kierreltyä kirjakauppojen yksittäisten lahjapaperiarkkien keskellä, mutta Neiti M. oli käynyt kirjakaupoissa, ja laittoi tämän luu- ja lihaksistokartan löydettyään viestiä Aivan mielettömän upea, ja tottakai täm piti haalia. Taulu tulee ehkä jäämään lattiatauluksi Kalmakaappini eteen. Ja jotain osviittaa Kalmakaapin sisällöstä näkyyki taulun takana ;D.
Näkötaulu, lahjapaperi, suomalainen kirjakauppa ~6e |
Ja viimeisenä, muttei ollenkaan vähäisempänä - Star Wars teemainen julisteeni. Taulu nojailee tällä hetkellä melkein metrin korkuisen Darth Vader figuurini takana, mutta ajatus olisi naputtaa taulu telkkarin yläpuolelle. Viime viikolla sain ostettua tori.fi:n kautta itselleni taustalla näkyviä Benno-DVD/CD hyllyjä kolme lisää. Tämä merkki on nimittäin loppunut/loppumassa ikeasta ja iski pienoinen hätäpaniikki, koska tosiaan yksiööni minulle mahtui vain viisi hyllyä ja leffat kerääntyivät miten sattui minnekin...ja nyt tänne uuteen asuntoon kun oli tilaa hankkia lisää hyllyjä...niin tietenkään niitä ei ollut eikä näkynyt. Hittovie! Onneksi satuin löytämään ihan tästä uuden kotini lähistöltä lisää hyllyjä. Nyt sitten on noitakin kahdeksen kappaletta asuntoa täyttämässä. Leffakirjastooni tulen myös palaamaan pian, sillä tori.fi:n kautta on kotiini tulossa myös lisää figuureja. Figuureja? Kyllä, kerään Star Wars aiheisia figuureja, joilla sisustan leffakirjastoani. Vielä ensimmäinenkään ukkoni ei ole päässyt esille, isoa Vaderia laskematta.
Halloween on pian täällä! Mahtavaa! Minulla onkin valmistumassa viikonlopun juhlia varten naamio - varmaankin pian teen tästäkin projektista muistiinpanot tänne muistettavaksi :).
Kiitos käynnistä!