Muutto uuteen kotiin ja blogin aloitus

Tervehdykseni.

Kauan, pitkään ja hartaasti haaveilin blogin aloittamisesta. Halusin koota itselleni muistiin kaikki ne hetket, kun matkani varrella on tullut sattumalta suunnattoman kiinnostavia aarteita tai elämässäni on tapahtunut jotain muistamisen arvoista. 

Mutta sitä ennen lienee hyvä käydä läpi historiaani, ja aloittaa tulevaisuuden haaveilusta. 

Olen 27-vuotias Turkuun kahdeksan vuotta sitten maalta muuttanut citysinkku. Kertoessani asuneeni maalla, tämä tarkoittaa oikeaa maaseutua. Ei vain lähiötä puolen tunnin bussimatkan päässä. Ei. Kirjaimellisesti juureni vie maaseudun savimaahan . Eläinten, metsien ja peltojen keskelle. Kouluihin nuoriso surruttelee mopoautojen sijaan traktoreilla. Lähin kauppa ei löydy yllättävän läheltä, vaan tämä maan kuulu siwa on vain 25 kilometrin päässä. Talo lämmitetään puilla ja jalkakivi vuorataan lumella lämmön pitämisiksi. Kyllä. Maaseutu. Kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan vaihtui kaupungin melskeeseen ja hektisyyteen. 

Viivi 9v.

Nelli 8v. & Tilda 6v.

Aino 3v.

Kaupunki muuttui hyvin pian kodiksi. Paikaksi jossa viihtyä ja elää omaa rauhaisaa erakkoelämää. Koko ikäni eläimiä hoitaen ja näiden keskellä asuen, ei mennyt kauaakaan kun 36 neliön yksiöni aivan Turun keskustassa sai nelijalkaisia asukkeja.

Viivi, ensimmäinen karvatoverini tuli pelastuseläimenä luokseni. Arka, rasvaturkkinen, säikky, laiha ja pelokas kissa tuskin uskalsi pysähtyä aloilleen ensimmäisen 24 tunnin aikana mitä eläin asunnossani oli. Kissan arvioitu ikä oli vuoden verran. Pelokas, pitkäkarvainen tyttö kissa omisti (ja omistaa edelleen) murskaksi menneen jalkapöydän toisessa takajalassaan ja poikki menneen hännänpään. Viivin menneisyydestä tiedän vain sen, että minua edeltänyt omistaja oli koettanut pitää kissaa kahden vanhan kollikissan kanssa, ja "homma ei mennyt ihan putkeen" kun kissa kyhnötti kylpyhuoneen nurkassa peläten isompia.  Meni kaksi kuukautta ennen kuin kissa istui vieressäni.

Nelli, toinen kissani tuli kotiini aivan liian nuorena. Pentu mahtui kyhnöttämään tutisevana pallona kämmenellä. Pentu oli kuitenkin tottunut syömään kiinteää ruokaa, mutta silti mielestäni luovutus viikot eivät voineet olla mitenkään täyttyneet. Ensimmäiset viikot pentu hakeutui niskaani nukkumaan. Täysin kotiutunut Viivi otti muutamassa päivässä Nellin omakseen, valmensi ja pesi pentua kuin omaansa.

Tildan tarina onkin onneksi onnekkaampi, sillä kissa tuli äitini serkulta täyttämään kissaperhettä.

Aino, siskoni (Neiti M:n) lukiokaveri tarvitsi kutsumattomalle pennulle kotia. Pennun piti olla poika, ja sai ensimmäiseksi nimekseen Väinö. Samana päivänä kun pentu bussimatkan lähiöalueelta löysi tiensä keskustaan, kävi totuus selväksi. Aino-Väinö on melkolailla juurtunut nimitys neidistä.

Vuosien kuluessa jouduin luopumaan Nellistä, joka onneksi kuitenkin pääsi asumaan kotitilalleni vanhempieni kiusaksi.

Uusia seikkailuja kohti lähtivät siis nelijalkaiset karvapallotkin, ja näitä sankareita tulemme tässä blogissa tapaamaan useamminkin - sen lupaan.

Pari vuotta sitten löysin myös viehätyksen myös akvaarioista. Koskaan, ikinä, eikä milloinkaan en ajatellut akvaariota hankkivani. Kunnes...Kunnes sain idean tehdä sademetsän tyhjään akvaarioon. Löysinkin akvaarion, ja tämän akvaarion piti olla tyhjä. Se olikin, mutta takapenkillä olevasta saavista kuuluva molskahtelu haiskahti pahasti.

Kaloja saapui siis myös taloon, samoin kun kilokaupalla akvaariokirjoja. Opiskelu akvaarioiden maailmasta alkoi, ja nyt, uuteen kotiin näitä siirretään kaksin kappalein. Toinen 200 litrainen, toinen 120 litrainen pikkuallas.

Haikein mielin valmistelin itseäni muuttoon.
Olinhan asunnus samassa osoitteessa koko Turussa olemiseni ajan. Rakastin lasiseinääni kodissani. Ikkunaruudut jakoivat pienen keittiön pois isosta olotilasta. Tässä kodissa tuli monet itkut itketyksi, mutta sitä enemmänkin naurua ja hymyjä jaetuksi. Ihana, outo kotini siirtyi lukemattoman monessa pahvilaatikossa kohti uutta osoitetta.

Tervetuloa puistomaisemat ja kirkon kellojen helinä!