Sisustuskärpänen hautautui tuossa muutama kuukausi sitten realistisuuden aaltoihin. Muuttaessamme tähän asuntoon tiesimme kyllä putkiremontin tulosta - mutta meille rivien välistä lupailtiin asunnon asumikelvollisuutta aina viime metreille saakka. Edellisestä kämpästäni lähdin pakoon putkiremonttia vasta silloin kun remontti oli tyyliin yläpuolellamme. Nyt sitten, kauan pelätyn remonttikokouksen jälkeen selvisi että raksapojat aikovatkin vetää koko torpan pimeäksi ja vedettömäksi heti kun he aloittavat yläkerrasta. Ja mehän siis asumme alakerran viimeisessä asunnossa jota tämä remontti koskettaa.
Marraskuussa iski tämä tietoisuus, mutta annoin itselleni luvan murehtia, pohtia ja stressata tulevaisuuttani vasta vuodenvaihtumisen jälkeen. Samaan aikaan sain myös kuulla, että työpaikkani muuttaa lähiöiden taakse pusikkoon. Yötyötä tekevällehän sitten selvisi myös se, ettei minkäänlainen julkinen liikenne elä vielä siihen aikaan kun tämän daamin pitäisi jo vuoroaan aloitella. Ja tähän ihanaan kolmioon muuttaessamme, mehän valitsimme tämän osaksi myös siksi, että tämä sijaitsee aivan työpaikkani välittömässä läheisyydessä.
Kyllä osaa naista nyt riipaista!
Suuria murheita ja päätöksiä siis täällä päin. Muuttaako vallan uuteen asuntoon? Ja mistä semmoisen löytää pienellä budjetilla toisen ollessa työelämässä ja toisen opiskelija? Hommatako pyörä? Osaako pyörällä edes vajaa kolmekymppinen enää ajaa kun viimeksi on yläaste/ammattikouluaikana fillaroinut? Kestääkö ääshooli, vai makaanko parin kuukauden päästä henkitoreissani tienvarressa kun töihin ei jaksa polkea? Tonnikeijun alkuvuoden vastaankäymiset jaettuna maailmalle olkaa niin hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti