sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kaukaasiankoira Karelin


Kykenemättä hillitsemään juurikaan intoa päästä blokkailemaan ja kirjoittamaan muistiin itselleni ihanista kirppis- ja huutokauppa löydöistäni, teenkin muistiinpanon itselleni Karelinista, tuosta riiviömäisestä kaukaasiankoirasta, joka on nyt parisen kuukautta asunut vanhempieni tilalla.



Maalle Mäntsälästä muuttanut riiviö painaa noin 12 kiloa ja ikääkin on se huimat reilu neljä kuukautta. Vanhempieni tiluksille kahden maremmano-abruzzesen ja yhden keskiaasianpaimenkoiran kanssa. Vintiötä olen nyt viimeisten kahden kuukauden aikana koettanut päästä katsomaan useasti, että pentu samaistuisi myös minuun yhtenä perheenjäsenä muiden ihmisten, koirien ja tilalla elävien lampaiden ja kissojen lisäksi.



Työkoiran kanssa kohtaa kyllä aina omat haasteensa. Nimittäin silloinkin kun isommat, vanhemmat koirat lähinnä väistävät riiviötä - ei ihmisellä ole mitään asiaa alkaa paimileikkiin tämän pennun kanssa. Monet, normaaleiksi leikeiksi nähtävät leikit pennun kanssa on pitkälle pannassa kaukaasian paimenkoiran kanssa. Vahti- ja suojeluvietti ovat niin voimakkaita, että kaikki turhat, tulevaisuudessa mahdollisesti haitaksi olevat leikit ja peuhaamiset on vallan kielletty.





Riiviö on onneksi touhukas vain sen hetken aikaa kun paksun ja tuuhean turkkinsa kanssa jaksaa olla. Nämä, huhti-toukokuun vaihteessa otetut kuvat olivat vielä suhteellisen vilpoista aikaa ja sopivaa aikaa pennulle. Nyt kun kesäkuu jo alkaa lämmitellä niin luultavasti tämäkin minimies löytää sen lokoisimman varjopaikan ja jää tuhoamisen sijaan pysyy aloillaan.


Toukokuun lopussa menin isäni mukaan seuraneidiksi Karelinin sisarusten tapaamiseen Mäntsälään. Enpä olisi uskonut, että Karelin olisi joukon ujopiimä, mutta niin se vain oli. Tietenkin osasyynä taisi olla se, että saavuimme viimeisenä paikalle, ja muut juniorit olivat jo ehättäneet tutustua toisiinsa. 


Pikkuhiljaa riiviö eteni kirsun mitta kerrallaan pois istuintuolini alta ja teki tuttavuutta siskonsakin kanssa...kunnes...



...sisko viritti ansan ja tulikin rapsutettavaksi. Karelinkaan ei voisi yhtään säälittävämmältä näyttää.


 Veljen saapuessa pelastamaan tilannetta lähti riiviökin leikkeihin mukaan. 


Loppupäivästä kenelläkään ei ollut varmuutta mistä yksi kuudesta pennusta alkoi ja toinen loppui. 


Kotimatkalle lähdettäessä ei montaa metriä ajomatkaa tarvittu kun matkakumppanini nukahti takapenkille viereeni. Tasaista kuorsausta ja tuhinaa kesti ihan mukavasti ovelta ovelle, ja vielä sen jälkeenkin kun ei juniorista ollut juuri liikkujaksi :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti