perjantai 4. joulukuuta 2015

Kummalassa hiljaista


   Hiljaiselo on saapunut Neiti Kumman kotiin varmaan....en tiedä, loppu vuodeksi? Harmillista kyllä, sillä ideoita ja toteutustarpeita tässä uudessa kodissa olisi monta, mutta inspiraatio ja mielenkiinto on teillä tietämättömillä.
   Tässä on jopa vakavasti mietitty, että onko mulla joku määrittelemätön kodin fiilistelyn katomasennus tai joku muu määrittelemätön tila päällä. Siivoushulluna ja järjestelijänä tunnettuna ihmisenä elän kaaoksen ja epäsiisteyden keskellä tällä haavaa. Not cool.

   Projektilistani ammottavat edelleen samanlaisina kuin aikaisemminkin. Pientä parannusta siinä, että näin pimeällä sain hankittua ns.työhuonepätkääni roikkalamput ja seinään kiinnitetyksi vanhan ison seinäkarttani.
   Ainoa asia, mikä tuntuu kiinnostavan ja itseltäni ylipäätään luonnistuvan tällä hetkellä on kiinnostukseni tähän erilaisempaan keräilyyni. Luut ja kallot ovat olleet aina kiinnostuksen kohteena, mutta vasta viime vuosien aikana olen saanut kerätyksi niitä. Tässä yksi täydellisessä kunnossa oleva lampaan kallo isäni tilalta. Pässi oli iso eläessään ja on kyllä tuo rottinkilaukun päällä muistona lepäävä kallokin suurehko.

   Kovasti haluaisin alkaa esittelemään biologian/maantiedon luokaksi kutsutta olohuonettani...mutta kuka siivoaisi kaaoksen ensin pois alta? Musta tuntuu, että neljä muuttoa viime ja tämän syksyn väliin vei mehut ja mielenkiinnon mennessään. Ilman että minulta mitään kysyttiin.

   ARGH!

   Haluan kuitenkin kovasti nyt toivottaa joulua kaikille, ja lueskelen aktiivisesti edelleen blogilistani muita blogeja. Se ei varmaankaan ikinä kuihdu kokoon tuo innostus muiden koteihin, onneksi, sillä onhan kurkistukset toisten kauniisiin ja erilaisiin koteihin jotenkin niin hienoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti