torstai 19. toukokuuta 2016

Aksolotlien kotialtaan rakennus

Esko-Rouva ja jalan kasvuhäiriö

Heissan!
Huhtikuussa Kummalaan muutti kaksi aksolotlia. Nuoret neidit Esko-Rouva ja Irma-Neiti. 



Yksin asuessani sain tuntumaa aksolotleihin, sillä tuolloin tässä samaisessa - projektiin joutuvassa altaassa asui aikanaan Sylvi-niminen albiinoaksolotli. Joten, aivan vieraita nämä eläimet eivät ole, mutta uutta asiaa itselleni on kyllä tämä 3D taustan rakentaminen.


Eräästä toimintansa lopettavasta liikkeestä ostin mallistosta ilmeisesti myös poistuvan juwelin taustalevyn. Samalla reisulla ostin eheimin suodatinpatruunoita viritelläkseni eräästä vanhasta suodattimesta tehokkaamman. Taustaa vasten ostin akvaarioita varten nimenomaan suunniteltua ja tehtyä silikonia, haavin isoille köriläille, sekä testiin hobbyn cooler tuuletin. 


Itse allas on 120 litrainen, mustaraaminen akvaario, jonka aikanaan ostin aksoaltaaksi. Allas on reilun metrin pitkä - mikä on mielestäni aivan ehdottomasti se pituudeltaan pienin mahdollinen allas aksolotleille. Ja tämän kokoiseen korkeintaan kaksi kaveria mahtuu kämppiksiksi.


Ja tietenkään nämä taustat eivät ole oikean kokoisia, vaan aina on luvassa enemmän tai vähemmän askartelua. 



Sovittelua, sahailua ja silikonilla liimailua.


Taustan päälle viritin 60l kukkamultaa pariksi vuorokaudeksi varmistamaan että nämä mun "mää hoidan ite" projektin liimailut olisi edes vähän sinnepäin ja pitäisivät. 




Seuraavaksi virittelin vanhaa suodatinta uuteen uskoon. Suodattimessa oli ollut hiilisuodatus, mutta paljon sottaavia sankareitani ajatellen fiksailin uusilla patruunoilla suodattimen kuntoon.


 Rakennusprojektini virallinen valvoja.


Pari päivää kun annoin silikoniliimailuideni kuivua sai projektini viimein myös jatkoa. 


Minusta tuo tausta on tosi kiva ^^. Altaalle ei itselläni ole sen suurempaa suunnitelmaa, kuin jonkinsortin aavikkoa, kivikkoa sun muuta haluaisin sitten jossain kohtaa altaaseen. 


Hienoa hiekkaa juuri hartaudella pestynä.


Allas täyteen vettä vaan ja kypsymään.



Saman päivän aikana tuo myllätty allas alkoikin jo seljetä. Akvaarioharrastajana otin vähän ja oikaisin altaan kypsyttämisen kanssa. Otatin makeanveden akvaariostani likavettä aksoaltaaseen (siitä syystä tuo likainen näky) saadakseni kypsymisen kunnolla käyntiin heti ensimmäisinä päivinä. 


Jaaaa vastoin kuin moni muu varmasti tekee, päätin, että tällä kertaa jätän lasikannet vallan oman onnensa nojaan ja rakennan isäukon varastoista löydetystä kanahäkin sivusta ns.kannen altaaseen. 



Leikkailin häkinreunasta sopivan kokoisen, sekä tein ruokinta-auon verkkoon myös. 


Aksoaltaassani käytän koristeina laavakiviä, jotka ovat todella - todella kiistanlainen koristelumateriaali herkkäihoisten olentojen altaassa. Mutta itselleni ei ole haaveria laavakivien käytöstä tullut Sylvinkään aikana, joten otatin nämä kivet käyttöön myös tässä altaassa. Moni akslotlien omistaja varoo (ja tämä on ehdottomasti hyvä asia) laittamasta yhtään mitään terävää altaaseen tietoisesti, Itse kuitenkin näen tämän kivimateraalin luonnonmukaisena sisusteena muovikoristeiden sijaan. Tietenkin jos ikinä näistä naarmuakaan aksolotleilleni tulee - ovat koristeet nopeasti ulos altaasta.


Kokeiluunpa lähtee myös ensimmäiset leijuvat saareni!

2 kommenttia:

  1. Ihania noi leijuvat saaret <3 Ja salamantereista lisää juttua myöskin, en mä ees tienny että tälläsiä on olemassa, ne näyttää nii jurassic parkki aikasilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin saariini, vaikka tuo siima on kyllä ärsyttävää kun vesi syövyttää sen tasaisin väliajoin poikki. Argh!
      Ja tosiaankin, kyllä mä voin aksolotleihin vielä palata ja tehdä juttua Eskon ja Irman kuulumisista tulevaisuudessakin :)

      Poista